perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ystävä lämmittää


Hyvä ystävä lämmittää mieltä niin ajatuksissa kuin seurana.  Eräs tällainen hyvä ystäväni on aina valmis auttamaan, ei esitä muuta kun on eikä turhia koreile ja hänen kanssaan on aina hyvä olla. Hän on ompeluidolini ja hänen lahjansa ovat niitä, joita ei voi keneltäkään toiselta saada.  Ystäväni tekee melkein kaikki lahjansa itse ja neuloo niistä ison osan. Mutta kuulin juuri, että itsellään ei ole yhtään kämmekkäitä, vaikka hänen käsiään palelee töissä talvisin.  Eihän sellainen peli vetele!


Olimme juuri menossa yhdessä  Titityyn Neulefestareille ja mietin, mitä aivotonta siellä neuloisin. Kun kuulin tämän käsien palelun, niin se oli sitten siinä: Kämmekkäät lämmittämään ystävää tulevina talvina! Ystävä sai valita värit itse niistä Dropsin Baby Merinoista, joita kaapissani sattui olemaan ja nämä värit hän valitsi.


Silmukoita näissä on 4 x 12 ja resoreissa (1 takareunasta oikein, 1 nurin) 10 krs. Raidat ovat leveydeltään 3 krs. Varressa on 18 krs ennen intialaisen peukalokiilan aloitusta, jossa siirsin toiselle puikolle 6 s. Lisäysten jälkeen tein vielä 3 krs ennen kun siirsin peukalon silmukat langalle. Tämän jälkeen neuloin 18 krs ennen loppuresoria. Peukalossa on vain tuo 10 krs resori. Päättelin resorit taas tosi tiukasti, etteivät reunat ala lörpöttämään.


Kiitos ystävyydestä (sekä festarikyydeistä) ja lämpimiä hetkiä töissä!

Malli: Omasta päästä
Lanka: Dropsin Baby merino harmaa ja viininpunainen
Puikot: Alkuresori 2,25 mm, muualla 2,5 mm

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tädille, vol 2





Koska lankaa jäi tädin huivista jäljelle, tein hänelle myös kämmekkäät.  Näissäkin loppui tuo musta lanka, joten taas piti pistäytyä paikallisessa...

Näissä on 4 x 12 silmukkaa ja yhdessä raidassa on 18 krs. Peukalokiilalle siirsin 6 silmukkaa ja lisäsin siihen vielä kaksi ennen peukalon neulomista. Kerroksia peukussa on 10 ja kaikki resorit on tehty seuraavasti: 1 oikein takareunasta, 1 nurin. Päättelin sekä itse kämmekkäät että peukut tosi tiukasti, niin ei ala reunat lörpöttämään. 


Olen kovasti tykästynyt intialaiseen peukalokiilaan, joten tein näihinkin sellaiset. Tykkään!


Malli: Omasta päästä
Lanka: Dropsin Baby Merino
Puikot: Alaresori 2,25 mm, muualla 2,5 mm

Tädille, vol 1


Täti pitää elokuun lopulla eläkkeellejäämisjuhlat. Tein hänelle lahjaksi tämän huivin ja seuraavan postauksen kämmekkäät. Oli jotenkin tosi vaikea päättää, minkä mallisen huivin hänelle tekisin. Ajattelin, että hän ei pitäisi pienistä raidoista enkä halunnut huivista liian pitsistäkään.  Jotain jujua siinä piti kuitenkin olla eikä se saanut olla liian tylsän värinen. 


Tällainen siitä sitten tuli.  Langaksi valikoitui Dropsin Baby Merino, sillä se on ainakin pehmeää ja lämmitä ja sitä saa paikallisesta lankakaupasta. 


Välillä piti käydä hakemassa lisää lankaa, kun yksi kerä ei riittänytkään yhteen raitaan.  Aloitin mustalla ja tein sitä vähän reilummin, yli kaksi vaaksaa.  Sitten jatkoin siitä tumman harmaasta vaaleaan päin ja viimeiseksi tein tuon keltaisen raidan.  Mustaa lukuunottamatta yksi raita oli 50 krs ja sen lisäksi reikärivistö ennen värin vaihtamista. 


Huivista tuli oikein reilun kokoinen ja sitä voi pitää monella tavalla, kaulalla tai hartioilla. 


Laskujeni mukaan tähän meni yhteensä reilu 20 tuntia ja pingotus siihen päälle. Jonkin verran neuloin tätä autossa ja pari kertaa bussissakin, mutta pääasiassa telkkaria katsellessa.  

Tätä tehdessä tuli katsottua Kikin lähettipalvelu, Rimakauhua ja rakkautta, Kumman kaa, Happy Valley, neljät uutiset, Ranska-Saksa-jalkapallo-ottelu, kaksi jaksoa Mammonaa, yhdeksän (!) jaksoa Sinkkuelämää, Rautarouva, Hauskat Kotivideot, yksi jakso Valkoista Kuningatarta, vähän King Kongia sekä Puola-Portugal-jalkapallo-ottelu.


Malli: Antarktis sileänä ja omin raidoin/reikärivistöin
Lanka: Drops Baby Merino
Puikot: 4,0 mm pyöröt

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pientä tilkkuilua



Ostimme uuteen kotiin uudet terassin kalusteet. Pöydän hoito-ohjeissa luki, ettei sille saa laittaa kuumaa juomaa täynnä olevia mukeja. Olis siis hyvä syy tehdä tällaisia mukin alusia, joita olin nähnyt pinterestissä


Malliksi otin astiakaapista pyöreän kupin (joka osoittautui myöhemmin einiinpyöreäksi) ja leikkasin miehen vanhoista farkun lahkeista alusille välitoppausta. Päällis- ja aluskankaat kaivoin kaapista. 


Leikkasin päällikankaat neljään osaan ja opelin ne toistensa kanssa taas ympyräksi. Sarjatyönä se kävi nopeasti. Ympärille ompelin vinokanttia, vaikka mallissa näytti siltä että kankaat oli vain käännetty reunsata sisään. 


Alusista tuli vähän kuperat tuon vinokantin ompelemisen jälkeen, mutta sain ne silittämällä aika suoriksi. Nyt ei kun patiolle teetä nauttimaan!