perjantai 29. huhtikuuta 2016

Merelliset raitasukat


Sori, näitä sukkia nyt vaan tulee ja tulee... Olen nimittäin ihan hurmioitunut näihin raitasukkiin - jälleen kerran.  On ollut hauska miettiä, mitkä jämäkerät sopivat yhteen ja ilahtua aina, kun lopputulos on onnistunut.  Nämä kerät nappasin mukaan, kun olin menossa 4 tunniksi erääseen seminaariin.  Melkein sainkin seminaarissa ensimmäisen sukan valmiiksi. 

Näitä kahta jämäkerää käytin tällä kertaa: 


Minusta näistä tuli ihanat!  


Neulomista helpotti ystävältä saatu raitasukkapussukka!  Eikö ole nerokas!  Siinä on väliseinä, jonka toisella puolella voi pitää itse kutimia ja toisella puolella lankakeriä.  Väliseinämässä on vetoketjullinen tasku, jossa voi pitää neulontatarvikkeita.  Minä pidin siellä esim. silmukkamerkkiä. Pussukassa kerät pysyvät taatusti järjestyksessä ja hyvässä asennossa.  Ystäväni teki näitä minulle kaksi, joista se toinen on vähän suurempi ja tämä pienempi.  


Kiitos vielä, kätevä on!


Malli: Oma perussukka
Lanka: Kirjopirkka ja Austermann Stepp (75 % villa, 25 % polyester. 100 g / 420 m)
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualle 2,5 mm

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Heppatytön uudet raitapolvarit


Taas tuli sukkatilaus: isomman neitokaisen edelliset raitapolvarit, joita sittemmin Peppisukiksi kutsuttiin, jäivät pieneksi ja uudet piti kuulemma saada.  Näissäkin käytin jämäkeriä: turkoosi lanka on Steppiä, punakirjava Dropsin Fabelia.  Tuo keltainen on sitä itse teellä värjättyä Fabelia. 


Molemmat vain loppuivat vähän kesken, joten turkoosi vaihtui erääseen toiseen (sen huomaa toisen sukan tummemmasta jalkaterästä) ja sitä punakirjavaa Fabelia piti sitten käydä ostamassa lisää... 


Ja sitten silmukkamääriä muistiin (sukat on tehty 10 ½ v tytölle): Alussa loin 4 x 14 = 56 s ja neuloin 20 krs resoria pienemmillä puikoilla.  Sitten vaihdoin isommat puikot ja tein 3 krs raitoja, joita on varressa yhteensä 38 kpl eli kerroksia on yhteensä 114. Tein kavennukset 17. ja 20. kierroksen alussa ja lopussa eli loppusukka on tehty 52 silmukalla niin, että etummaisilla puikoilla oli 12 ja takimmaisilla 14 s. Kantalapussa oli 16 krs ja kantapään jälkeen 45 s ennen kärjen sädekavennuksia. 


Näille oman perheen jäsenille on kyllä helppo tehdä asusteita, kun voi koko ajan mallailla. Näistäkin tuli justiinsa hyvän kokoiset, mutta niin että jalkaterässä on vielä vähän kasvun varaa.  Istuvat aivan täydellisesti, jee! Jos jotain nyt muuttaisin, niin ehkä tekisin nuo yksiväriset osat muulla värillä kuin keltaisella.  Vaikka hyvin sekin noihin sopii. 


Malli: Oma raitapolvari
Lanka: Fingering-paksuisia lankoja, Steppiä ja Dropsin Fabelia (yht 85 g)
Puikot: Resorissa 2,25 mm ja muualla 2,5 mm

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Camomile Tam Ronjan seuraksi


Siitä Ronja-huivista jäi lankaa yli, joten ajattelin että teen siitä tämän kirjoneulebaskerin, joka on ollut Ravelryssä to do -listallani jo pitkään.  Jouduin käymään kyllä myös opossumilankapussillani, josta otin tuon keltaisen, oranssin ja tummansinisen.  Näin sain baskeriin vähän lisää värejä. 


Oli kyllä hidasta tehdä tuota, kun kaikki telkkariohjelmat, joita nyt ollaan seurattu, on vaatineet jotain helppoa neulottavaa ja tämän kanssa piti koko ajan seurata ohjekaaviota. 


Mutta nyt se on valmis. Ja niin kuin näkyy, joiduin vähän huovuttamaan sitä pesukoneessa, kun siitä tuli ensin liian iso...  Minä ja minun löysä käsialani :-/.  Mutta hyvä siitä tuli minusta  näinkin.  Alkaa vain olla liian lämpimät tällaisille vaatteille, mutta ovatpahan valmiina ensi talvea varten. 


Malli: Camomile Tam
Lanka: Rowan Felted tweed (50 % villa, 25 % alpakka, 25 % viskoosi. 50 g / 175 m)
Puikot: Resorissa 2,5 mm, muualla 3,0 mm

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hiirisukat pieniä varpaita lämmittämään



Pienemmän neitokaisen yösukiksi tehdyt siilisukat ovat jääneet pieniksi ja neito toivoi uusia yösukkia.  Näistä piti tulla ensin nallesukat, mutta nalleista tulikin hiiret. 
Varsiin tein palmikkoa, johon tykästyin eräässä pipo-ohjeessa.  Varresta tulee palmikoilla aika tiukka, mutta yösukat saavat ollakin varsista napakat, etteivät valahda kesken unien jaloista. 


Tein nenät ensin jälkikäteen silmien tavoin, mutta niistä tuli huonot. Purin sitten sukkien kärjet ja neuloin ne uudestaan ruskealla, nyt ovat mielestäni paremmat.  Korvat on virkattu ja kiinnitetty paikoilleen myöhemmin. 


Sukat ovat sopivat juuri nyt ja toivottavasti vielä ensi talven, muuten täytyy tehdä naama uudestaan :-).


Poseeraaminen vaatii keskittymistä :-)

Malli: Omasta päästä
Lanka: Dropsin Fabel (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 205 m)
Puikot: Varren alku siihen asti, kunnes joustinneule on ohi: 2,25 mm. Muualla 2,5 mm.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Niskalenkki pussukoista


 Näiden vetoketjullisten pussukoiden ompelu on ollut minulle aina yhtä tervanjuontia.  Ostettuani viime jouluna Jyväskylän Käsityömuseon joulutorilta näitä Pia Westerholmin ihania silityskuvia, päätin, että näistä teen pussukoita, tuli mitä tuli.  Jos olen oppinut seuraamaan neulontaohjeita, niin kai nyt opin näitäkin ompelemaan.  Ohjeen otin Mekkotehdas-kirjasta.



Tämä yllä oleva pussukka on näistä oma lempparini.  Ja suurin kiitos kuuluu tietenkin Pian ihanille kuville!  Tuo marjapuuron värinen kangas on Verhoomo Pellavillan tilkuista, joita ostin syksyllä muutaman nipun. Ovat huonekalukankaina vähän tukevampia ja sopivat minusta siksi hyvin näihin pussukoihin. 


Pussukan sisällä on valkoista ohutta kangasta kaapin kätköistä.  Näyttää ihan Marimekolta?


Seuraavaksi eniten tykkään tästä ruskeasta pussukasta, jossa on ihana kuva pupusta, joka ratsastaa norsulla.  Tämänkin kangas on Pellavillan paksuhkoa huonekalukangasta. Taidan jo tietää, kenelle tämän tulen antamaan. 


Sen vuori on kiiltävää ja raidallista asustekangasta, josta tein joskus mekon, mutta joka päätyi nyt uusiokäyttöön. 


Tämä veikeä mäyräkoira on minusta niin herttainen!  Silitin kuvaa hetken liian pitkään, joten sen pohjakangas tummui hieman.  Mutta sopivien kankaiden ympäröimänä sitä ei enää huomaa.  Tämän annoin jo lahjaksi hyvälle ystävälleni muistuttamaan, ettei haaveista pidä koskaan luopua... Tuota vihreää kangasta oli niin pieni pala, että siitä tuli juuri ja juuri tuo ylä- ja alaosa.  Mutta sopi sävyltään täydellisesti tuohon ihanaan hurttaan!


Mäyrispussukan sisällä on sinistä kukkakangasta. 


Tämä sinisävyinen pussukka on pyöräilyä harrastavalle kollegalle.  Joskus on nimittäin hyvä myös levätä :-).  Tämä oli ensimmäinen pussukka, jonka ompelin ja tämän jälkeen opin monta juttua näiden ompelusta...  Mutta ihan käyttökelpoinen tästäkin tuli.  


Sen vuorena on siniruudullista kangasta. 


Tässä harmaassa pussukassa ei ole Pian kuvaa, mutta halusin kokeilla tuota lintukangasta yhteen pussukkaan.  Se olikin vaikeaa ommella, kun on sellaista venyvää trikoota.  Olisi ehkä kannattanut silittää siihen ensin kovikekangas?  


Siinäkin on vuorena tuota sinista kukkakangasta.  

Silityskuvia jäi vielä kaksi, mutta ne ovat haastavan mallisia: kapeita ja korkeita. Toiselle minulla on jo käyttötarkoitus mielessä, mutta toinen taitaa jäädä laatikon pohjalle odottelemaan hyvää käyttöideaa.  

Etsin muuten netistä tuollaista silityskuvapaperia, johon voisi itse tulostaa kuvia.  Sille kun olisi käyttöä lähitulevaisuudessa.  Aika monta kauppaa kiersin sekä kaupungissa että netissä ennen kun löysin kukkarolle sopivia.  Edullisimmat löytyivät verkkokauppa.comista

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Toiset räsymattosukat


Innostuin aiemmista räsymattosukista niin, että oli pakko tehdä toiset heti perään :-).  Ja kun noita kerän loppuja on vielä aikalailla...


On kyllä jännä, kuinka lopputulos on näitä tehtäessä aina aivan erilainen kuin mitä oli kuvitellut!  Ensin olin vähän kauhuissani, kun kahdesta minusta tosi kauniista kerästä näytti tulevan aivan kamalaa jälkeä, kun niitä raidotti keskenään.  Mutta kun vaan sinnikkäästi jatkoi eteen päin, niin aika hauskathan noista tuli!  Eihän noi nyt ihan kenelle tahansa käy, mutta eiköhän niille joskus omistaja löydy.  Sen muuten huomasin, että jos toinen langoista olisi suht yksivärinen, niin rauhoittaisi kummasti meininkiä. Kahdesta raidottuvasta voi sitten tulla ihan minkälaista vain. 


Malli: Perussukka
Lanka: Ohuita sukkalankoja, pääasiassa kahta erilaista Regiaa
(50 g / 210 m, 75 % villa, 25 % polyamidi. Menekki 66 g)
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,5 mm

Tsirp tsirp!


Ompelin pääsiäispuuhun lintuja.  Malli on tästä ihanasta Kaisa Wikmanin kirjasta.


Tsirp tsirp!