torstai 28. tammikuuta 2016

Purosta raitaa


En siis pidä ainaoikeasta (tullut vissiin jo muutamaan otteeseen ilmi...), mutta isompi tyttö on oppinut koulussa neulomaan ja ajattelin, että neulotaanpas yhdessä sille huivi! Lankakaapissa on laatikollinen Novitan Puroa ja sehän kävi tähän hyvin.  Valkoiset raidat ovat Nepalin loppuja ja oli siinä jotain muutakin samantyppistä lankaa.  


Loppujen lopuksi neuloin tämän melkein yksin, kun oli sopivasti puhelinpalaveripäivää sun muuta, joihin tällainen aivoton edes-takaisin neulominen on aivan omiaan.  Puroa meni melkein pari kerää, Nepalista en osaa sanoa, kun sitä oli useampi vajaa kerä.  Ehkä yhteensä noin kaksi kerää sitäkin.  Hapsuja varten piti ostaa Dropsin Limaa, kun Nepal oli paikallisesta kaupasta loppu. 


Malli: Ainaoikeaa, 25 s puikolla
Puikot: 5 mm pyöröt
Lanka: Valkoinen: Drops Nepal (65 % villaa, 35 % alpakkaa. 50 g / 75 m)
Liukuvärätty: Novita Puro, sävyt Kukkaniitty ja Aamurusko (100 % villa. 50 g /200 m)
Hapsut: Drops Lima (65 % villa, 35 % alpakka. 50 g / 90 m)

lauantai 23. tammikuuta 2016

Rouhea Ronjani



Neuloin elämäni ensimmäistä kertaa Rowanin Felted Tweediä ja mukavaahan se oli! Kiva neuloa välillä paksummasta langasta ja tämä oli kyllä ihanan rouheaa, sävyt maaläheiset ja siis kaikin puolin tykkäsin langasta kovasti! Tai eihän tuo metrimäärältään ole kovin paksua, mutta neuletuntuma oli, kuin olisi paksumpaakin lankaa neulonut.

Ostin nämä neljä 50 g kerää Helsingin Fiina-neuleesta, jonne menin Rowanin hamppulankojen ollessa siellä tarjouksessa.  Niissä ei kuitenkaan ollut yhtään näin ihania sävyjä, joten suunnitelmat muuttuivat lennossa ja mukaan lähti nämä neljä ihanaa kerää. Fiina-neule onkin muuttanut loistavalle sijainnille Simonkadulle.  Nyt siinä on entistä helpompi poiketa pääkaupungissa käydessään!  Loistavaa!


Tähän Ronja-huivin malliin törmäsin Ravelryssä (ohje on maksullinen) ja siinä minua ihastutti noiden raitojen vino muoto, joka saadaan aikaan lyhennetyin kerroksin. Niissä tuli vastaan minulle uusi silmukka, DS eli douple stitch.  Piti ihan etsiä You Tubesta video, että miten se tehdään.  Eikä se vaikea sitten ollutkaan.  Nuo reikärivistötkin ovat minusta kivat, tuovat huiviin mukavasti keveyttä. Tämän  mallin voisin neuloa joskus uudestaankin!


Tosi nopsaan tämä kyllä valmistui, kun lanka oli paksua ja suurimmaksi osaksi sai posottaa oikeaa tai nurjaa.  Tai no, se on aika suhteellista, laskujeni mukaan tähän meni ehkä noin 11 tuntia. Samalla katsoin ainakin Wallanderia kaksi jaksoa, Mustamaalatusta kaksi viimeistä jaksoa (olipa yllätyksiä täynnä se loppu!), Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan, kahdet uutiset, yhden jakson Shetlansaarten murhaa, yhden Uuden Sherlokin, Disneyn elokuvan Rohkea ja sen lisäksi pelasin tyttösten kanssa Mustaa pekkaa ja Muuttuvaa labyrinttiä. 


Se piti vielä sanoa, että malli on oikeasti ainaoikeaa, mutta koska en siitä tykkää, tein tämän sileänä. Aluksi mietin, että tuleeko tästä tarpeeksi iso, kun halusin tästä reilun kokoisen.  Mietin jo, että lisäilen noita raitoja sitten omasta päästä lisää, mutta tulihan tästä ihan hyvän kokoinen. 


Malli: Ronja Triangle Shawl
Lanka: Rowan Felted Tweed (50 % merino, 25 % alpakka, 25 % viskoosi. 50 g / 175 m), menekki 112 g
Puikot: 4,5 mm / 150 cm pyöröt

perjantai 22. tammikuuta 2016

Joulukorttiaskartelua




Toissa jouluna tein kuusiaiheiset joulukortit ja sama meinikin jatkui myös viime jouluna. Olin ottanut syksyllä Gudrun Sjödenin kuvaston talteen, kun siinä oli niin ihania kuvia.  Kun sitten marraskuun lopulla ryhdyin miettimään, että minkälaisia kortteja sitä tänä vuonna väkräisi, niin huomasin, että kuvaston kauniista kuvista tulisi mahtavia kortteja!


Kuvaston paperi on sellaista pehmeää ja kuvat kauniita.  Niistä sai hyvin erityyppisiä kuusia eri ihmisille.  Kuusen havuja metsänkävijöille, kirjapinoja kirjojen ystäville, koruja kauneuden kaipuisille ja ihania kukkakuoseja naisille.  Jokaiselle jotain!


Teinpä muutaman kuusen myös tekstikohdista. Oman äitini kuusessa luki jotain dekkareista pitävästä isoäidistä. Käsitöistä pitävälle miehen tädille leikkasin kuusen, jossa oli tekstiä räsymatoista. 


Miehille huonekaluja ja havuja. 


Kukkakuoseja naisille.  

Leikkasin kuusen neljään tai viiteen osaan, liimasin palat pahville niin että jätin palojen väliin pienet raot ja lopuksi kiinnitin kuusen yläosaan kuumaliimalla rusetin. Hyvän joulun toivotus on kortin kääntöpuolella.  Ensi joulun korttikin taitaa liittyä kuusiin... suunnittelu on jo hyvällä mallilla!

tiistai 19. tammikuuta 2016

Omat sielunkumppanini!


Viime viikolla valmistuivat nämä toiset Soulmates-sukat samasta langasta kuin edelliset, mutta yhtä mallikertaa isommat (eli nämä ovat nyt sitten ohjeen mukaisesti tehdyt) ja meinasin antaa ne läksiäislahjaksi eräälle ihmiselle, joka on ehkä aikeissa muuttaa kauas toiseen maahan rakkauden perässä. Mutta tiedättekös mitä? Muuttoaikeet ovat nyt siirtyneet tuonnemmaksi joten nää on nyt mun!

 (Sukan tarkemmat tiedot edellisessä postauksessa.)

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ihkut Soulmates-sukat!


Mä olen niin rakastunut!  Näissä Niina Laitisen Soulmate-sukissa on nimittäin ihanin pitsineule pitkään aikaan! Bongasin ohjeen Niinan mahtavasta 2016 vuoden  Sukkakalenterista (myynnnissä Ravelryssä, maksullinen), mutta ohjeen saa ostaa Raverlystä myös erikseen.  Ostin myös Niinan viimevuotisen kalenterin ja se on ilahduttanut minua koko viime vuoden työpaikallani työpisteeni sermissä, mutta siitä en ole tehnyt vielä mitään.  Sen joulukuun sukat ovat siinä kyllä niin ihanat, että ne aijon kyllä jossain vaiheessa tehdä.


Tykkäsin kovasti tuosta pitsikuviosta.  Se ei ole liian pitsinen, vaan tuollainen tyylikäs ja virtaviivainen :-).  Ja mikä parasta, muutaman mallineuleen jälkeen sen oppi ulkoa ja sen jälkeen neulominen olikin sitten aikas nopeaa!  Tein ensin yhden sukan aivan ohjeen mukaan, mutta kun sukkien saajalla on sen verran pieni jalka, niin tein seuraavat kaksi sukkaa yhtä mallikertaa pienemmiksi.  Näissä on siis yhteensä 9 mallikertaa ennen loppukavennuksia, kun ohjeessa niitä on 10.  Ohjeessa kantalapun reunasta neuvotaan ottamaan 16 silmukkaa, vaikka kerroksia on vain 14, joten aika rintava jalka näihin mahtuu.  Varsinkin tällaisiin pienempiin sukkiin kannattaisikin noukkia vain 14 silmukkaa kantalapun reunasta.  Ja miksei isompiinkin, jos haluaa napakan sukan tuosta nilkan kohdasta. 

Teen sille isommallekin sukalle kyllä parin, sillä tiedän niille jo sopivan käyttäjän.  Näitä aijon kyllä tehdä jatkossa lisääkin, niin paljon tykkään tästä ihanasta mallista!


Malli: Soulmate
Lanka: Viking Vilma (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 260 m)
Puikot: 2,5 mm / 15 cm Cubksit. 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Kissafanille kissalapaset


Tein kuin teinkin näistä peruslapasista kissalapaset!  


Tyttö oli innoissaan, kun löysi ne aamulla huoneensa pöydältä. Mau!