perjantai 25. syyskuuta 2015

Pieniä ompeluksia


On täällä neulottukin, mutta tällaiset tuli nyt ensin valmiiksi: muutama nopsa tarpeeseen tehty ompelus. Ensin  pienemmälle neitokaiselle jumppapussi, jossa voi pitää luokassa säilytettäviä sisäliikkavaatteita. Kankaat löytyivät omasta varastosta (takaosa on yksiväristä turkoosia).


Ja sitten tabletille kuljetuspussi. Tämä kettupussi oli ennen sellainen huovutettu, käsin tehty muhvi, jonka tätini antoi minulle tuunattavaksi. Tabletille on pitänyt tehdä jo pitkään pussi kuljetuksen ajaksi, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Ehkä siksi, kun tässä perheessä minä käytän kakkein vähiten koko laitetta...  

Nyt sitten isomman neitokaisen piti ottaa tabletti kouluun mukaan ja sille piti äkkiä keksiä joku suojapussi kuljetuksen ajaksi. Sitten muistin tuon muhvin.  Ompelin sen toisen pään kokonaan kiinni ja toisen pään avasin puolestaan kokonaan auki.  Ja jotta tabletti ei tipahda kyydistä, ompelin toiseen reunaan hiuslenkin ja sille pariksi hirvensarvesta tehdyn napin. Muhvissa oli sellainen kaulan ympäri menevä huovutettu nauha, jonka otin kokonaan pois. Nyt on tabletilla paksu ja pehmeä pussi.  


Ja tiedättekö mitä? Ompelu on nyt entistä helpompaa, sillä nyt minulla on ompelupöytä! Uudessa talossamme on nimittäin suuri kodinhoitohuone, jossa on ikkunan edessä pöytä.  Siitä tuli ompelupöytäni ja nyt on sekä saumuri että ompelukone aina hollilla ja vieressä on vielä silitysvehkeetkin asemissa! Kyllä nyt kelpaa!  

maanantai 14. syyskuuta 2015

Rokkisukat rokkimimmille


Täällä blogissa on ollut useammastakin syystä nyt vähän taukoa. Ensinnäkin on ollut teknisiä ongelmia, kun en ole saanut kuvia lisättyä tähän postaukseen ja toisekseen olemme muuttaneet ja siinä on ollut sen verran hommaa, että käsitöille ei ole kyllä jäänyt viime aikoina paljoa energiaa...  

  Mutta asiaan: Tämä Pärnusta ostettu lanka aiheutti aika lailla harmaita hiuksia.  Aloin ensin tekemään sukkia käyttämällä pelkästään tuota väriä vaihtavaa lankaa, mutta johan tuli tympeää jälkeä.  Ei kun purkamaan.  Kerällä lanka oli minusta metkan näköistä, mutta neulottuna jälki olikin ihan sekavaa.  Jollain sitä piti raidoittaa. Mietin keltaista tai violettia, mutta sitten otinkin pariksi tutun ja turvallisen tummanharmaan. Näin niistä tuli jotakuinkin järkevän näköiset.


Nämä sukat lähetin rokista pitävälle ystävälleni.  Eivät nuo nyt kummoiset ole, mutta ovatpahan tuollaiset tummat perussukat arkeen. Ja kovasti onneksi lämmittivät saajan mieltä, viimeksi kun on saanut lahjaksi sukat mummoltaan noin kaksikymmentä vuotta sitten.  Olikin siis jo aikakin saada uudet lahjasukat!


Malli: Perussukka, koko noin 38 (toivottavasti)
Lanka: Raidoittuva Trekking (XXL). 75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m
Tummanharmaa: Opal.75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 425 m
Puikot: Resori 2,25 mm, muualla 3,0 mm.