keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lämmintä joulua!


Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa jaamme sekä käsityöharrastuksen että rakauden teehen. No, paljon muutakin, mutta keskustelut, kuulumiset, lahjat ja tuliaiset liittyvät useinmiten näihin kahteen. Minä olen meistä se, joka ilmeisesti tykkää enemmän huivien neulomisesta. Joululahjapaketista tämä ystävä löysi tänä vuonna tällaisen huivin.  


Kun olin päätellyt sen, tuntui että koko olisi saanut olla reilumpi. Mutta onneksi huivi venyi pingotuksessa jonkun verran. 

Ehkä muistatte, että olen tehnyt tämän kerran aiemminkin keltaisena.  Tein sen itselleni, mutta annoin sen sittemmin eräälle ystävälle, jolle keltainen väri sopii paremmin.  Huivi oli helppo tehdä ja tuon lehtikuvion oppi ulkoa.  Ajattelin jo silloin, että teen sen vielä joskus uudestaan.  

Lämmintä joulua!


LankaDropsin Cotton Merino (52 % merinoa ja 48 % puuvillaa,
50 g / 120 m. Menekki 190 g)
Puikot4 mm / 80 cm Knit pron pyöröt


tiistai 29. joulukuuta 2015

Bambua lahjaksi


Annoin eräälle ystävälle tuollaisen pienen talolyhdyn lahjaksi ja sen seuraksi ajattelin neuloa pari bamburättiä.  Toinen ystävä oli juuri tuonut minulle Tallinnan Karnaluksista ohutta 100 % bambulankaa harmaan ja mustan väreissä.  Kun sitten mietin mielessäni tekstiä korttiin - Lämmintä joulua ja Iloa arkeen!", harmaa tiskirätti ei oikein tuntunut enää hyvältä idealta...  Niinpä Titityyhyn iloisempaa lankaa ostamaan.  Tuossa langassa on nyt sitten bambun lisäksi 30 % puuvillaa, mutta onpahan ainakin iloisempaa kuin harmaa ja musta. 

Olipa muuten hyvä että tuli joulun jälkeen lahjan saajan kanssa puheeksi nuo rätit - eivät olleet miehineen oikein hoksanneet, mihin käyttöön ovat :-) 

Malli: Bee stich (40 silmukalla)
Lanka: Hjerte Garn: Blend Bamboo
Puikot: 2,50 mm pyöröt

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Peruslapaset


Ja vielä kolmas pieni työ. Pienempi neito ei saa haskoja hihan alle.  Niinpä lapasia neulomaan.  Varsi on hyvä olla tiukka, jotta sitä ei tarvitse tunkemalla tunkea hihan alle, joten sen tein Dropsin baby merinosta.  Muu lapanen on Dropsin Limaa.  Lapasissa on intilalainen peukalokiila, joka minusta istuu hyvin käteen.


Näissä on 4 x 8 silmukkaa. Varressa on 35 kerrosta ja peukalolle siirsin 4 silmukkaa ja ennen sen neulomista lisäsin vielä kaksi silmukkaa.  Varren  jälkeen on 37 kerrosta ennen nauhakavennuksia. Nämä muuten istuvat tytön käteen ihan täydellisesti ja menevät hihan alle sujahtamalla!

Ajattelin että tekisin näistä kissalapaset, mutta en oikein löytänyt hyvää mallia enkä saanut virkattua mieleisiäni korvia.  Mutta jos vielä innostun, niin yritän saada tehtyä korvat neulomalla.  Tai sitten annan olla tuolaisena.  Seuraavaksi pitäisi tehdä vielä aluslapaset ja kovan pakkasen paksut lapaset.  Mutta nyt sanomaan neitosille hyvää yötä! Palaillaan!

Kaulureita


Ja sitten seuraavat pienet työt, jotka on valmistuneet jo jokin aika sitten. Meidän perheessä nämä suorat pötkyläkaulurit ovat kaikkein suosituimpia. Isommalle piti saada sellainen valkoinen ja pienemmälle neidolle vioetti.  Ovat 2 0 2 n -resoria ilman mitään levennyksiä.

Tämän valkoisen kaulurin tarkemmat tiedot ovat jo unohtuneet... Jotain Cascaen merinoa se taisi olla.




Pienemmän neidon kauluri on Dropsin Baby merinoa ja se on tehty 2,5 mm pyöröillä.  Siihen on luotu 88 silmukkaa. Neito tykkää käyttää sitä myös pääpantana :-)

Lisää rättejä


Nyt seuraa muutama pieni, mutta tarpeellinen työ. Ensin muutama rätti: Bamburäteistä innostuneena ostin nimittäin Vihreästä Vyyhdistä lisää bambulankaa, tällä kertaa 100 % bambuvikoosia.  Lanka on vähän paksumpaa kuin se Kretliinistä ostamani ja käyttötuntuma näin ollen pehmeämpi, jos puhutaan valmiista rätistä.


Toiseen rättiin käytin loppuja molemmista keristä.