perjantai 31. heinäkuuta 2015

Raitaa raitaa...

 
 
Reissussa piti aloittaa jokin uusi työ, kun sain ne raitapolvarit valmiiksi. Eihän sitä ilmankaan osaa olla :-). Puikoille pääsivät taas raitasukat, kun mukanakaan ei ollut muita puikkoja kuin kahdet lempisukkapuikkoni.
 
En ostanut Pärnusta tai Kuressaaresta kuin viisi lankakerää (niistä lisää tuonnempana), mutta pääsinkin heti testaamaan kahta niistä.  Tuo raidoittuva oli nimittäin elämäni ensimmäinen Langin lanka, aiemmin olen tyytynyt vain ihailemaan niitä paikallisessa lankakaupassa.  Langin parina on yksiväristä violettia Regiaa.  Tällaiset niistä tuli.
 
 
Tuo Langin raidoittuva lanka oli kyllä superihanaa!  Tosi pehmeää ja siis aivan ihanaa neuloa!  Aika löysäkierteistä se tosin on, joten jos sellainen haittaa, niin sitten en tätä suosittele.  Neuloin sukkia 4 krs vuorotellen kerän päältä ja sisältä ja välillä piti kyllä purkaa pätkä pois, kun molemmista alkoi tulla samaa väriä.  Silti sukkiin jäi muutamia kohtia, jotka eivät ole minusta värinvaihdoltaan kovin onnistuneita.  Värit vaihtuivat nimittäin kerällä joskus tosi nopeastikin, jolloin yhteen raitaan tuli kahta aika erilaista väriä. 

Ensimmäisen sukan päättelin paluumatkalla laivalla samalla, kun pelattiin perheen kanssa Ristiseiskaa. Autossa loin toisen sukan silmukat ja se valmistuikin sitten vasta kotisohvalla.
 
Sukat menevät lahjalaatikkoon ja aikanaan eräälle tärkeälle ihmiselle.   

 
Malli: Oma perussukka
Lanka: Violetti: Regia (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m)
Raidoittuva: Lang Mille Colori (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m)
Puikot: Resori 2,25 mm, muualla 2,5 mm

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Reissukässäilyä


Olimme perheen kanssa viikon verran Pärnussa ja matkaan piti ottaa mukaan jotain pientä ja helppoa. Raitasukkaa siis!  Tuon raidoittuvan langan ostin juhannusreissulla Oulun Lankamaailmasta. En ollut Kunstgarnia ennen neulonut ja aika karheaa se minusta oli.  Ei siis mitään ihannelankaan paljaalle säärelle, mutta ajattelin että sukkia voi käyttää talvella hameen kanssa, jos on paksut sukkikset tai legginsit alla. Ja värit olivat minusta ihanat, niiden takia tämän kerän kaupasta nappasinkin. 
 
Tässä kuvassa olemme matkalla Tallinnasta Pärnuun. Ensimmäinen sukka on nilkan kohdalla.
 
 
Ja tässä on menossa toinen sukka ja taidamme olla Muhun saarella kohti Saarenmaata. 
 
 
Kuressaareen saavuttuamme molemmat sukat olivat valmiit ja toinen sukka päätelty. Kuressaaren Piispanlinnassa päätin ottaa sukista blogikuvat, vaikka toinen sukka olikin siis vielä päättelemättä... Linna oli tosi hieno ja siellä oli hyviä näyttelyitä. Suosittelen! Kerron matkasta lisää sitten vähän myöhemmin.
 
 
 
Sukat menevät lahjaksi eräälle läheiselle ihmiselle, jolla on juhlapäivä vasta loppuvuodesta. Tekisi mieli antaa aina heti kaikki valmistuneet työt, mutta pitänee malttaa vain odottaa...
 
Sukat on neulottu kahdelta kerältä ja raidat ovat 4 krs levyisiä. Alussa on 4 x 16 s ja resoria tein 25 krs.  9. raidan kohdalla aloitin kavennukset, jotka tein joka toisen raidan kohdalla, kunnes silmukoita oli 4 x 12 s. Varressa on yhteensä 27 raitaa ja ne ulottuvat ihan polvitaipeisiin asti. Kantalapussa on 14 edestakaista kerrosta ja jalkapöydässä 12 raitaa. Sen jälkeen 4 krs ennen ensimmäisiä kärkikavennuksia. 
 
 
Malli: Oma perussukka
Lanka: Musta: Opal (75 % villa, 25 % polyester. 100 g / 425 m)
Raidoittuva: Hjertegarn Kunstgarn (75 % villa, 25 % Nylon. 100 g / 420 m)
Puikot: Resori: 2,25 mm, muualla 2,5 mm

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tilaussukat

 
Yleensä en tee tilaustöitä, mutta näitä ehdotin ihan itse.  Minulla on nimittäin ystävä, joka ei erityisemmin välitä ohuilla langoilla neulomisesta, mutta oli luvannut tehdä tyttärelleen Stepistä polvarit.  Niinpä lupauduin tekemään ne hänen puolestaan ja vastapalveluksena tulen saamaan ihanan ja kätevän projektipussukan neuletöilleni :-).  Hyvät kaupat sanoisin, kun pussukoiden ompelu ei ole sitten ollenkaan minun heiniäni...
 
 
Nopsaan nämä tulivat, kun oli paljon hyviä leffoja ja sarjoja katsottavana ja neitosten sairaspäiviä, mutta koon arviointi oli hankalaa, kun malli ei asu samalla paikkakunnalla.  Yhden kokonaisen sukan purin, mutta nyt taitavat olla sopivat. 
 
Sukissa oli alussa 2 x 12 + 2 x 14 s. Resoria on 25 krs, sitten sileää 45 krs ennen ekoja kavennuksia.  Toiset kavennukset tein 10 krs myöhemmin niin että loppusukassa oli sitten kaikilla puikoilla 12 silmukkaa.  Kantalapussa on 12 edestakaista kierrosta ja jalkaterässä 50 s ennen kärkikavennuksia.  Tuohon yksiväriseen lankaan vaihdoin jo 48 krs jälkeen. Osapuilleen näin.
 
 
Malli: Oma peruspolvari
Lanka: Pinkki: Roosanauha-sukkalankaa
Raidoittuva: Austermaan Step  (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m)
Puikot: Resori 2,25 mm ja muu sukka 2,5 mm

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lahjalanka sukiksi

 
Sain ystävältä synttärilahjaksi kerän Austermannin Steppiä ja nappasin sen kesäreissulle mukaan yhdessä tummansinisen Dropsin Fabelin kanssa.  Ajattelin tehdä niistä isommalle neitokaiselle toiset ohuet ja lyhyet sukat. Ja bonuksena näissä Stepeissähän on Aloe Veraa ja Jojobaöljyä, joten ovat ihanat paljaalle jalalle ja vaikka yösukkina. 
 
 
Aloitin sileän osuuden tarkoituksella samasta kohdasta Steppiä, joten niistä tuli keskenään raidoitukseltaan samanlaiset.
 
 
Sukissa on 4 x 12 silmukkaa.  Varren resorissa on 25 krs ja varren sileä osuus on 46 krs. Kantalapussa on 14 edestakaista kierrosta. Jalkaterässä 50 krs ennen kärkikavennuksia (vaihdoin sinisen värin jo 48 krs jälkeen).
 
 
Oikein sopivat niistä tuli neidon noin 36-37 kokoiseen jalkaan.
 
 
 Malli: Perussukka ylhäältä alas
Lanka: Sininen: Dropsin Fabel ( 75 % villa, 25 % polyester. 50 g / 205 m) Menekki n. 20 g
Raidoittuva: Austermann Step (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m) Menekki n. 30 g
Puikot: Resori 2,25 mm. Muualla 2,5 mm

torstai 2. heinäkuuta 2015

Pienelle ihmeelle

 
 
Uuden ihmisen tulo maailmaan on aina jotain niin ihmeellistä. Rakas pikkusiskoni sai  ihanan tyttären ja tein tälle ihanalle suloisuudelle peiton nimiäislahjaksi. Lanka on Dropsin ihanaa Cotton Merinoa. Kaikkia värejä meni tähän peittoon reilu kerä.
 
 
Malli oli minusta kiva.  Sen oppi helposti ulkoa ja koska lanka on suht paksua, ei tätä kauhean kauaa tehnyt. Tätä neuloessa katsoin neljä leffaa (Miss Farkku-Suomi, Esa ja Vesa - auringonlaskun ratsastajat, Tintti ja yksisarvisen salaisuus sekä Kolme tarinaa rakkaudesta) sekä yhdet osat Happy Valley ja Beck -sarjoja ja uutisia. Aikaa meni noin yhdeksän tuntia, jos oikein laskin. 
 
 
Malli: Chevron Baby Blanket (Ravelrystä, ilmainen)
Puikot: 4 mm
Lanka: Dropsin Cotton Merino (52 % merino, 48 % puuvilla. 50 g / 120 m)

Kesäsukkia neitosille


 
Pienempi neito pyysi reissussa, että tekisin hänelle nilkkasukat.  Koska en halunnut tehdä sukkia pelkästään mukana olevasta monisävyisestä pinkinkirjavasta langasta, oli ostettava paikallisesta ruokakaupasta valkoista Novitan Pikkusiskoa.
 
 
Sitten hoksasin, ettei isommalla neitokaisella ole lyhyitä, ohuita sukkia.  Hänelle siis sellaiset. Nyt on molemmilla uudet sukat! Näitä ohuita villasukkia on minusta niin ihana käyttää kesällä, kun eivät hiosta ja ovat näissä "pihakengissä" niin pehmeän tuntuiset!
 


Malli: Perussukkia ylhäältä alas, jälkikäteen tehdyt kantapäät
Lanka: Valkoinen: Novita Pikkusisko (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 188 m)
Vaaleanpunakirjava: Sandes Garn Sisu (80 % villa, 20 % nylon/polyamidi. 50 g / 175 g)
Pinkkiviolettivihreäkirjava: Regia Garden Effects ( 75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 210 m)
Puikot: 2,25 ja 2,5 mm