sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Inspira cowl

Hei!

Vihdoin löysin kivan ohjeen Dropsin Big Delightille!  Se on minusta ihanaa lankaa ja olen ostanut sitä jemmaan kahta eri sävyä, mutta tätä ennen en ole keksinyt siitä kivaa tekemistä.  Nyt löysin Ravelrystä yhden mukavan ohjeen ja ilokseni huomasin, että Big Delight on siihen juuri sopivan paksuista! Jee!  

Ohje löytyy täältä ja on ilmainen. (Käykääs muuten katsomassa, siellä on tuosta mallista aivan ihanan värisiä versioita!!!) Mallista on kolme variaatiota, itse tein tuon Mesa Rock -version.  Siihen meni melkein kaksi kerää Big Delightia (sävy nro 08).  Käytin 100 cm kaapelia, joissa 5 mm puikot.

Inhoan tehdä kaksiväristä joustinneuletta, joten neuloin alku- ja loppuresoria lukuun ottamatta sileää  neuletta.  Resorin tein  yhdellä värillä. Vaihdoin raitojen paikkaa aina, kun lankojen sävy muuttui, en siis laskenut kierroksia niin kuin ohjeessa tehdään.  Jos värinvaihtokohdassa oli pitkästi jotain epämääräistä väriä, niin leikkasin langasta pätkän pois.  Lisäksi vuorottelin aina ylempänä pidettävää lankaa, jotta neuleen pintastruktuuriin tulisi vähän elävyyttä.  Pidin useinmiten violettia/purppuraa sävyä neuleen takana ylimmäisenä ja vihreää sävyä alempana.  Ylempänä kulkeva siis näkyy valmiissa neuleessa korostuneesti.  Noin siitä tuli minusta kiva.  

Kavensin 20 kierroksen jälkeen niin kuin ohjeessakin oli eli 5 o,  2 oikein yhteen. Sitten ohjeesta poiketen kavensin vielä lopuksi resorin ensimmäisellä kerroksella neulomalla 2 n, 1 o, 2 oikein yhteen.  En nimittäin halunnut, että yläosa rötköttäisi vaan että se olisi suht tiukka.  Sen vuoksi myös päättelin neuleen aika tiukasti.   

Kaulus on ihanan lämmin, ajattelin käyttää sitä trikoopaidan kanssa töissä tai lämpimänä kaulurina ulkona. Yksi kauppareissu sen kanssa on jo tehty ja kovin olen tyytyväinen :-)



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Syksyinen Ruusutarha-huivi

Heippa taas!

Tämä Novitan "paprika"-sävyinen Polku on ollut varastossa jo pitkään ja oli kova hinku tehdä siitä jotain.  Ruusutarha-malli oli tuttu ja helpoksi havaittu, joten päätin tehdä siitä sen.  (Ohje on Titityyn ilmaisohje ja saatavana täältä.)  Muutin ohjetta vain niin, että värin vaihtuessa tein nurjalla yhden rivin aikana oikeaa, joka siis näkyy oikealla puolella nurjana raitana. Näin pintaan tuli vähän elävyyttä ja nurja raita erottaa värit kivasti toisistaan.  Näissä kuvissa se ei kyllä näy,  mutta luonnossa kyllä.

Sävy on tosi syksyinen, joten taidan laittaa huivin lahjalaatikkoon ja antaa sen eräälle tärkeälle ihmiselle lahjaksi vasta syksyllä.  Tuo Polku oli kyllä kiva neuloa. Aika löyhäkierteistähän se on ja lanka oli kerällä monesta kohtaa katki, mutta muuten ihan ok.  Niin ja kerä oli myös tosi löysästi tehty eli siitä irtosi usein sellaisia paksuja lankavyyhtejä, jotka sitten menivät sotkuun.  Mutta muuten siis tykkäsin.  






torstai 11. huhtikuuta 2013

Pipo veljelle

Veljen synttärit lähestyivät enkä ole hänelle vielä koskaan pipoa antanut, joten nyt ajattelin tehdä hänelle tämän Novitan ohjeen mukaisen miesten pipon.  Tein tämän mallin ensimmäistä kertaa viime syksynä kirkkaansinisestä Cascadesta. Tällä kertaa käytin Dropsin Merinomaniasta hamstrattua Merino Extra Fine -lankaa (yllätys yllätys...) enkä ikinä lakkaa ihmettelemästä sen pehmeyttä.  Lankaa meni tähän pipoon vähän reilu kerä.  

Vaikka langan pitäisi olla Cascaden kanssa yhtä paksua, niin piposta tuli ensin liian pieni.  Purin päälakikavennukset ja lisäsin vielä yhden mallikerran ja nyt se on aikuiselle sopiva.  Seuraavan kerran kun teen tämän aikuiselle, niin lisään kyllä vielä sivusuunnassakin yhden tai kaksi mallikertaa, niin ei niin veny tuo kuvio.  Tai sitten voisin kokeilla Big Merinolla ja vähän isommilla puikoilla, mutta samalla silmukkamäärällä.  Mutta menettelee kai noinkin.  Toivottavasti on saajalleen mieluinen!


 


















Vasemmanpuolinen malli on meidän 4-vuotias neitokaisemme ja jos korkeus olisi se ohjeessa ollut, niin hyvän kokoinen ja -mallinen olisi näköjään myös pienemmälle ihmiselle!  Tuon korkuisena tosin siis liian korkea.  

Malli on siis Novitan ja löytyy täältä. Palmikko on siitä helppo, että sen pystyy tekemään ilman palmikkopuikkoa.  Ainakin itse pidin siirrettävää silmukkaa vain etusormen ja peukalon välissä, onnistui hyvin niinkin. 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Huvikumpusukat

Näistä tuli heti lempparit!

Tässä juuri valmistuneet polvisukat, jotka nimesin Huvikumpusukiksi.  Etsin sopivaa, liukuvärjättyä sukkalankaa, kunnes tajusin, että mullahan on sellaista varastossa!  Olin mieltänyt Dropsin Delight-langan enemmän huivi- tai lapaslangaksi, se kun on niin villaisen oloista.  Mutta sehän on sukkalankaa, joten ei kun puikot esiin.  Innotuksena toimi Kretliinin Sarin tekemä ihana raidallinen huivi, jossa oli myöskin kahta eri Delightia (tosin eri sävyjä kuin näissä).  

Luulin, että omat lankani eivät näihin riittäisi, joten kävin ennen aloitusta ostamassa vielä yhden kerän, mutta hyvinhän ne vanhat kerän loputkin riittivät.  Lankaa kului  yhteensä vajaa 100 g.  Sävyn numeroita en nyt osaa sanoa, vyötteet kun ovat saattaneet vaihtua ajan saatossa.  Mutta toinen on sellaista violetti-vihreää ja toinen purppura-violetti-keltaista. 

Tein nämä 3 mm puikoilla (paitsi resorin 2,5 mm puikoilla), vaikka vyötteessä suositeltiin 2,5 mm puikkoja.  Ehkä tuo lopputulos ei ole niin tiukkaa kun sukissa yleensä, mutta minusta ihan hyvää.  Ohuilla puikoilla neulominen ei ole mun lempparia, joten ajattelin että eiköhän kolmosen puikoillakin tule ihan hyvää.  

En ole tehnyt Delightista ennen sukkia eli en tiedä, miten kestävät.  Lanka on epäilyttävän villaista, mutta sukkalankaahan se on, joten pitäisi kestää.  Toivon niin, mutta olen valmistautunut siihen, että neulon sitten alaosan uudestaan, kun menevät rikki.  Aion käyttää näitä "parempina sukkina" töissä eli tosi kovaan kulutukseen = jatkuvaan käyttöön eivät tule.


Silmukkamäärät päättelin aluksi vähän säkällä ja katsoin aloituksen jälkeen että kuinka ylös asti sukka mahtuu, mutta meni juuri sopivaan kohtaan tuohon polven alapuolelle.  Kavennukset tein takasauman molemmin puolin oman pohkeenmuodon mukaisesti.  Laitan tähän ohjeen, jos joku on kiinnostunut. Itselläni on noin 39 kokoinen jalka ja ovat juuri passelin kokoiset. Käsialani on ennemmin löysä kuin kireä.

- Luo 2,5 mm puikoille 4 x 16 s (en nyt jaksa laskea yhteissummaa...). 
- Neulo 2 o 2 n joustinneuletta kolmen raidan verran.  Yksi raita on 4 krs.
- Vaihda 3 mm puikkoihin ja tee 9 raitaa.
- Aloita sitten kavennukset joka raidan ensimmäisellä kerroksella: Neulo kierroksen kahdella ensimmäisellä silmukalla ylivetokavennus (nosta 1 oikein neulomatta, neulo yksi oikein ja vedä neulomatta jätetty neulotun silmukan yli) ja kierroksen kahdella viimeisellä silmukalla kaksi oikein yhteen.
- Jatka kavennuksia joka raidan ensimmäisellä kierroksella, kunnes silmukoita on jäljellä 48 eli joka puikolla 12.
- Jatka ilman kavennuksia, kunnes sileitä raitoja (siis kun resoreita ei lasketa mukaan) on 25 kpl.
- Tee sitten kantapää, korkeus 14 krs.
- Jalkapöytään tulee yhteensä 12 raitaa ennen kavennuksia. (Tein itse sädekavennukset.)
- Höyrytä ja rakastu :-)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

"Mustikka"-pipo työparille

Palmikkoa palmikkoa...

Ostin tämän  "Mustikka"-pipon ohjeen Ravelrystä jo kauan sitten, mutta se tuli käyttöön vasta nyt. Työparin syntymäpäivät nimittäin  lähestyvät ja mietin hänelle sopivaa lahjaa.  En meinannut keksiä mitään sopivaa, kunnes muistin tämän ohjeen. Tykkään väreistä, mutta nyt en uskaltanut lähteä neulomaan mitään väri-iloittelua. Niinpä turvauduin turvalliseen tummanharmaaseen, joka sopinee hänen talvitakkiinsa. Ajattelin, että tässä on joku juju, mutta pipo ei ole liian koristeellinen eikä tässä ole tupsua eli sopii tarvittaessa myös pyöräilykypärän alle :-).  

Pipo oli kiva neuloa. Ennen aloittamista piti vain värittää ohjeen palmikkokaaviosta eri palmikonkierrot eri väreillä, muuten olisi ollut aika tekeminen lukea sitä. Mutta sillä tavoin ohjeen seuraaminen oli helppoa ja pipo edistyi joutuisasti. 

Lankana käytin Dropsin Merino Etra Finea, jotta pipo ei kutittaisi ja sen voi tarvittaessa pestä koneessa.  Lankaa meni vähän yli yksi kerä.  Ohje on maksullinen ja löytyy täältä